Työkaverini saa keväällä vauvan, jippii! Ja koska meidän työpaikalla on jo pitkään ollut vauvakutsujen traditio, on Operaatio Potkuhousu ajankohtainen jossain vaiheessa. (Ei, me emme kutsu niitä jenkkityyliin baby showereiksi, koska olemme Suomessa ja meidänkin kielellämme on asiaa pystyttävä kutsumaan jotenkin.) Tilaisuus on perinteisesti ennakolta huippusalainen ja mukaankutsuttavat velvoitetaan suojelemaan salaisuutta hengellään. Melkein. :) Uskallan kuitenkin kirjoittaa tätä nyt tänne blogiini, koska kyseinen juhlittava, tuleva äiti tuskin lukee blogiani. Ja jos lukeekin, hän monesti mukana olleena varmasti aavistaa itsekin pääsevänsä juhlinnan kohteeksi. Terveisiä vaan naapuriin siinä tapauksessa. :)

Mutta siis. Ongelmani on, että nyt pitäisi keksiä jokin kiva lahja äidille ja vauvalle. Tai kivoja ja söpöjä ja ihania keksin kyllä paljonkin - saimmehan mekin Pikkupuffan kanssa viime keväänä tolkuttomasti kaikkea ihanaa! Mutta haluaisin tehdä itse jotain samalla todella käyttökelpoista ja todella erikoista, sellaista jota ei kaupoissa usein vastaantule.

Villahousuja ja kestovaippoja en nyt taida värkätä, vaikka toisaalta mieli tekisi. Heillä on vakaa tarkoitus kokeilla kestoilua (upeaa!), mutta kun juuri olen lainannut heille ison kassillisen meiltä pieniksi jääneitä vaippatarpeita, niin tuntuisi hiukan hassulta... Päädyn kuitenkin jossain vaiheessa myöhemmin ompelemaan/neulomaan jotain heille kunhan vauvakin ensin syntyy... Lahja saisi siis olla ihan jotain muuta. Ideoita siis saa esittää vaikka kommenteissa!