Toivottavasti myös (pienen) naisen. Jostain kumman syystä Pikkupuffa tuntee nyt kummaa vetoa keittiön liukulaatikoiden availuun, kun bongasi sieltä tämän oman (ja äidin) herkkuleivän.

Photobucket

Muutoinkin meillä ollaan nyt niin isoa tyttöä, että. Kävely on muuttunut horjuvasta pyllylle muksahtelusta sujuvaksi puolijuoksuksi. Potalla käydään ja äitiä ilostutetaan useimmilla kerroilla jollain tuotoksella. Viikko on halattu välillä itseä vain hiukan pienempää Lissi-nukkea ja välillä äitiä, ja huokaistu aaaaaa äidin olkapäätä vasten. Isot tytöt nukkuvat päikkärit sisätiloissa, joten Pikkupuffan saanti vaakatasoon vaunuihin (Edit: siis rattaisiin...) ei onnistu ilman taikatemppua, useimmiten ei silloinkaan (äidiltä), siispä unipupun kanssa uinahdetaan omaan pinnasänkyyn. Välillä on neiti oma-aloitteisesti kokeillut jopa yksien päiväunien taktiikkaa, mutta kun se vaatisi aamuheräämisen puoli kymmenen kieppeille, tuottaa taktiikka ainakin äidin mielestä tiettyjä käytännön ongelmia...

Viikonloppua olivat luonamme viettämässä kaksi jo-tosi-isoa-pikkuihmistä, 4v Poitsu ja 5v Pimu. Edellisestä käynnistään oli reilu 7kk ja olimme täysin varmoja, ettei Pikkupuffa muista enää kyseisiä lapsia. Mutta katinkontit, ovella oli niin pitkät halailusessiot, että varmasti muisti! Ja voi sitä hössötystä koko viikonlopun ajan, puolin ja toisin. Äiti-puffalla on nyt hiukan aikaa kestänyt akkujen latailu, mutta ehkä se tästä vähitellen...