Juuri kun olen saanut hankittua Sukkasadonkorjuuta varten oikein oman, ihkun korin (eikö kaikelle syksyllä korjattavalle sadolle ole aina oma korinsa?), pukkaa päälle Pikkuihmisiltä tsiljoona neuletilausta lisää. Kun puikoilla on hyvää vauhtia valmistumassa Poitsulle takki (mä haluun siihen rintataskun), ja Pimun sukista on tehty ensimmäinen kokeilusukka (joka on liian suuri tänä syksynä jalkaan, joten pienennetty versio suunnitteluun) ja Pimun kanssa on päästy yhteisymmärrykseen takin langoista ja väreistä, iskee tajuntaan vuodenaikashokki. Syksy. Viileää. Pipokeli. Ei vielä talvipipojen aika. Onko meillä pipoja. Ehkä tai sit ei. Joten kehittelyyn ja neulomon orjille käsky suuntautua pipotteluun. Ja pisteenä iin päälle: Pimun ihastellessa tulevan piponsa väriä: mä haluan tuosta myös lapaset. Jees, hieno homma, että minuun luotetaan ja tuotokseni kelpaavat, mutta huomenna pikapikaa ostamaan lisää lankaa. Maanantaina kun se olisi jo nounou.

Mistä saisi ostaa 48-tuntisia vuorokausia; nyt olisi oikeaa tarvetta neulomiselle, intoa ja lankaakin, mutta ikävästi työt alkavat (ai nyt vasta?...) häiritä harrastusta. Työterveydessäkään tuskin myönnetään saikkua diagnoosilla pakkoneuloosi?