Ilmoitan nyt julkisesti kaiken blogikansan edessä, että olen todellakin täytekakkujen kanssa ei-yhteensopiva. Ilmeisesti ko kakkuihin tulee kaiken aikaa uusia päivityksiä, koska oma käyttöjärjestelmäversioni muuttuu iän=vuosien myötä aina vain huonommin yhteensopivaksi. Nyt sanon lisenssisopimuksen irti. Olen tapellut täytekakkujen kanssa viimeisen kerran. (Ellen saa taas jonkin syntymäpäivän tai kissanristiäisen lähestyessä jotain vakavaa mielenhäiriötä ja yritän. Ja luultavasti petyn.) Monen ihmisen elämä muuttuu mukavammaksi, kun lopetan epätoivoiset yritykseni. Miksikö? Seuraava selittänee aika kattavasti.

Kakkubravuurini on joskus ollut viinimarjatortun ohjeella tehty levykakku. Sellainen, jossa pohjan taikinassa on osa vehnäjauhoja ja osa Ohrakasta. Täytteenä rahkaa, banaania sekä viinimarjoja ja sokeria. Raikas, mutta silti makea. Pikkupuffan synttärien lähestyessä päätin käyttää samaa pohjan reseptiä, mutta tehdä perinteisen pyöreän kakun. Uunipannulla kyseisen viritelmän paistoaika on ollut 5-8min, jopa minä ymmärsin, että pyöreän pohjan kypsennys vaatii pidemmän ajan. Kakku irtosi nätisti vuoan reunoista, päätin pohjan olevan kypsän. (Tosipuffa ei kakkuja tikulla pistele, laskee pian!) Kumoamisen jälkeen koko komeus lässähti normaaliin tapaan. Kiva ylläri oli kun illalla puoli yhdeltätoista aloin leikata pohjaa: keskusta pelkää taikinavelliä. Keittiössä oli siinä vaiheessa aika rumaa tekstiä isoilla kirjaimilla. Uusi pohjan resepti (taisi olla itsensä gurujen Veijo Vanamon ja Jaakko Kolmosen kirjasta) ja homma uusiksi. Tämä pohja oli kyllä kypsä ja mutta kaikkea muuta kuin kuohkea. Ja koska yöllä paistoin, arvaahan sen, etteivät seuraavana päivänä kerrokset ehtineet kostua tarpeeksi, kun viime tinkaan jäi täyttö ja koristelu. Kuiva oli kuin beduiinin tossu. Urhoollisesti Pikkupuffan vieraat sitä söivät kuitenkin. Mutta ensi vuonna meillä on kaupan Prinsessakakku. Tai jonkun erikoisspesiaalikokin luomus.

Photobucket

Mutta olipa sentään ykköskynttilä koristeena.