Pidetääs pieni galluppi. Kenenkäs mielestä olisi kiva herätä keskellä yötä siipan huudahdukseen "Meil on vessassa hiiri. Tai rotta!" Entä kenen mielestä olisi kiva aamusella ennen töihin lähtöä putsailla yöllisiä verijälkiä lattialta ja ovien alareunoista? Ei minusta ainakaan. Tämä silti oli tänään kohtaloni. Siippani ja herra Apodemus Flavicollis (metsähiiri) tekivät siis tuttavuutta yöllä vessassa, ja sen jälkeen isompi herroista viritteli satimen juustosyötteineen (yläkerran aulaan, ei siis vessaan. miksi; järkeni ei sano, mutta eihän sitä minulta kysyttykään). Minä olin herätyksestä puolikuollut (herramunjee, nyt niitä elukoita alkaa tulla tänne, jos se on rotta, se puree Pikkupuffaa, ja sit ne kulkee joka paikassa ja jyrsii ja sontii kaikkialle), joten ei kauhean sikeästi tullut sen jälkeen nukuttua. Niinpä kuulin jonkin ajan kuluttua räpsähdyksen, jonka toivoin kuuluneen onnistuneesta satimenlaukaisusta.

Aamulla kohtasikin sotatannernäkymä. Sadin oli antanut sen verran tunkeilijalle tälliä, että tämä oli loukkaantunut ja törmäillyt verissään paria ovea vasten ja lopuksi kaatunut vessan kynnykselle. Kollegani luonnehti metsähiirtä "kauniiksi ja söpöksi", mutta itse ajattelin jotain ihan muuta varovasti tirkistellessäni lasittunein silmin makaavaa isokorvaista, valkovatsaista roistonraatoa; että onko se tosiaan kuollut vai hyökkääkö kohti. Kuollut oli, ja siippa sai kerrankin nopeasti itsensä liikkeelle, kun komensin kuskaamaan raadon tiehensä.

Minun ollessani pieni, vanhempani yrittivät estää liiallista herkkujen syöntiä uhkaamalla, että tulee yöllä hiiri peffaan. Pitäiskö nyt alkaa karsia iltasuklaatani, alkaa uhka olla ihan todellinen.